Viime perjantaina oli taas agilitytreenit. Muistin vihdoin ottaa kameran mukaan! Kuvat on ottanut kaverini Yassu.

Ensin isot koirat tekivät tälläistä rataa: pussi, aita, U-putki, pituus, muuri.
Muuten meni ihan kivasti, paitsi että Frodo peruutti pari kertaa ulos putkesta. Kouluttaja antoi neuvoksi, että jatkan omaa liikettäni enkä jää putken suulle märehtimään, ja ongelma korjaantui hetkessä.

.
PITUUS!

Sitten oli vuorossa: aita, aita (valssi) aita, U-putki, aita (valssi) aita. Kuusi estettä ja kaksi valssia, eli aeka kova juttu meille!
Ensimmäinen yritys meni vähän pipariksi, kumpikaan valsseista ei oikein onnistunut. Toisella jouduin pysäyttämään Frodon ja toinen meni niin sähläykseksi, että loppujen lopuksi Frodo kävi tekaisemassa oikein nätin takaakierron :P:P
Toinen yritys menikin jo paaaljon paremmin, ensimmäinen valssi meni hienosti, toinen ei niin hienosti, mutta koira ylitti joka tapauksessa oikean esteen oikein päin.
Frodo hyppää hyvin (?), sen hypyt ovat kevyitä ja ketteriä. Rimoja putoaa harvoin.


HYPPY!

Sitten harjoittelimme vielä pujottelua, verkkoja otettiin jonkin verran pois, ihan kivasti meni. Kyllä se sen vielä oppii!

***
Tokoakin on treenailtu, teemana on nyt ollut seuraamisen alkeet. Nyt kuitenkin unohdamme tokon viikoksi, sillä Frodo menee ensi lauantaina Lahden KV:hen. Frodon näyttelyseisominen ei todellakaan ole järin hääppöistä tällä hetkellä, treenatkaamme siis sitä!