Ensiksi voisimme vähän kerrata viime vuotta...:

 

Vallattomasta karhunpojasta kasvoi mukava, jo melkein aikuinen kaveri.

Talvella pentu opetteli tärkeitä taitoja, mm. sisäsiisteyttä, hyvää käytöstä (esim. väärien asioiden pureskelu karsittiin pois) ja perustottelevaisuuden alkeita. Kävimme kaupungilla mm. katsomassa liikennettä ja tutustuimme julkisiin kulkuvälineisiin. Tapasimme tuttuja muita koiria.

Keväällä Frodo oppi sisäsiistiksi n. puolivuotiaana, ja alkoi pian sen jälkeen harjoitella jalan nostamista.

Kävimme ensimmäisessä match showssa, tuloksena punainen nauha, joka onkin paras saavutuksemme mätseistä vieläkin;-) Toukokuun lopussa Helsingissä oli pentunäyttely, Frodo ainoana uroksena paras (kera KP:n);-) Runo-sisko oli ROP, joten Frodon oli tyytyminen VSP:hen;-) Ego-pentueen juhlaa siis!

Kesällä Frodo mökkeili ja sai liikkua vapaana paljon. Ajankuluksi treenailimme agilityä omatekoisilla esteillä ja tokon alokasluokan liikkeitä.

Kesän kohokohta oli päiväleiri, tutustuimme siellä mm. agilityyn, tokoon ja koiratanssiin. Omistajat opettelivat myös koirahierontaa.

Syksyllä vahvistimme perustottelevaisuutta, kävimme treenailemassa paljon kaverini (ja hänen cairnterrierinsä) kanssa. Meidät molemmat palkittiinkin sitten paikalla agilityryhmässä! Häiriölle alttiista ja kaikkien kaverista Frodosta muovautui mukava treenikaveri, jonka kanssa ei tarvitse koko ajan pelätä, että se hilpaisee tekemään tuttavuutta jonkun muun koiran kanssa.

Agility on Frodosta ihan parasta, se on yhtä hymyä nähdessään treenihallimme.

Eläinlääkärin apua tarvitsimme, kun Frodolla meni vatsa huonoon kuntoon (luultavasti eräästä luusta). Eräänä päivänä koira oksensi ja uloste oli löysää. Laitoimme sen paastolle, mutta kun oksentelusta ei meinannut tulla loppua ja paasto alkoi venähtää, kävimme eläinlääkärissä. Siellä poika sai tippaa ja kotiin viemiseksi lääkettä. Hyvin ja nopeasti poika toipui:-)

Pari muutakin ripulia on ollut, lähinnä seurausta liiasta kepin syömisestä ja mökin kompostin tonkimisesta, mutta niihin ei ole lääkäriä tarvittu. Kananluiden syöminen oli aika pelottava juttu, mutta siitä selvittiin kunnialla ja parafiiniöljyllä.

Syksyn aikana pyörähdimme myös parissa mätsärissä, lähinnä sinistä nauhaa ja kehäkokemusta keräten.

Joulu oli Frodosta ihanaa aikaa, kun koko lauma oli koolla (ja joku aina livauttamassa kinkkua!). Joululahjaksi Frodo sai kaksi lihaisaa luuta, vinkuvan sydämenmuotoisen pehmolelun ja koirien "älypelin". Pitäisi joskus ottaa videota kun Frodo pelaa.

Uusi vuosi meni niin ja näin, ulkona olleessaan Frodon läheltä ammuttiin monta todella isoa ja kovaäänistä rakettia, maa oikein tärähteli. Poika meni paniikkiin, mutta rauhottui onneksi nopeasti sisällä, eikä loppuilta mennyt pilalle. Sisällä se ei paukahduksista välittänyt.

 

Sellainen siis oli Frodon vuosi 2009, kyllä koiran kanssa on ollut kerrassaan mahtavaa:-)

***

Sitten suunnitelmia ja tavoitteita vuodelle 2010...:

 

Agility

Jatkamme esteiden opettelua ja ohjaaja opettelee ohjaamaan;-) Kisoista sen verran, kunhan saamme esteet varmaksi, opettelemme rataa ja ohjaus rutinoituu, voisimme harkita möllikisoja... Virallisissa Frodo saisi kisata huhtikuun puolesta välistä lähtien taytettyään 18 kk. Jos menisimme silloin kisoihin, meillä olisi suunnilleen 15-20 treenikertaa takana...

Näyttelyt

Ainakin keväällä aiomme käydä jossain näyttelyssä. Olen muutamia katsellut, mutta kunhan saan korismatsieni aikataulun, voin tarkemmin sanoa.

TOKO

Kesällä treenailimme tokoa, mutta sitten se jotenkin jäi syksyllä. Uutta intoa on nyt löytynyt naksutinkoulutuksesta, poika oppi todella nopeasti tulemman sivulle ilman apuja (luulin että se osaa tulla sivulle, mutta sitten otin suorituksesta videota ja kauhistuksekseni huomasin, että annan sille ihan liikaa apuja... omia suorituksia kannattaa tosiaan videoida). Alokasluokkaa siis treenaillaan, ehkä uskaltaudumme mölleihin jossain vaiheessa... Paikallamakuuta on muuten hyvä opetella agilitytreenien yhteydessä, kun muita koiria vilisee ympärillä. Tavoitteena siis tänä vuonna käydä mölleissä tai jopa virallisessa kokeessa Tai jos ottaisikin tavoitteeksi syyskuussa Tampereella järjestettävät nuorten SM-kisat?

 

Että sellaisia suuria suunnitelmia. Seuratkaapa blogia, niin saatte tietää toteutuvatko ne...

Ei muuta kun menestyksekästä uutta vuotta kaikille!


Tälläinen se oli vuoden 2009 alussa...       ....ja tälläinen vuoden 2009 lopussa.