Frodolla oli vatsatauti, jota on ollut aika paljon liikkeellä. Eikä alkamisajankohta voinut olla osuvampi kuin viime perjantai, jolloin perheemme lähti Viroon ja Frodo jäi Suomeen parin serkkuni hoitoon.

No, kaikki oli kuitenkin mennyt ihan hyvin, lukuunottamatta muutamia löysiä kakkoja/onksennuksia/muuta kivaa. Sunnuntaina ja maanantaina poika oli ihan ok reipas, mutta tiistaina aamulla kovin vaisu ja väsyneen oloinen. Juomakaan oikein tuntunut maittavan. Koska se oli oksentanut yöllä, pidimme sitä parin aterian paastolla. Ruumiinlämpö oli ihan normi ja oksennuksessa ei ollut verta. Juotimme sitä kädestä ja toivoimme, ettei se kuivuisi ihan näännyksiin. Kouluun lähtiessä oli hiukan haljua jätttää se yksikseen, mutta äiti kävi kurkkaamassa sitä ruokatunnilla ja antoi Canikur tabletin, joka rauhoitti sen vatsaa. Illalla se olikin sitten jo huomattavasti reippampi ja söi hiukan Maizena-velliä.

Ja sen jälkeen se on ollut taas oma itsensä, reipas ja eloisa pikku kaveri!
Pusu